Vain toinen neuloja voi tietää, miltä tuntuu, kun lanka loppuu kesken ja alkaa vimmattu etsintä. Siis samaa värjäyserää olevan kerän metsästys. Oranssi Aino-pooloni on yhtä hihaa vailla ja lankaa on vain vajaa kerä jäljellä. Eihän se mihinkään riitä. Ostin langat jo yli kuukausi sitten ja samaa lankaa ei enään ollut jäljellä, kun kävin langan loppumista aavistellen sitä hakemassa. No, tänään olin liikkeellä ihan eri kaupungissa ja Aino-vyöte visusti lompakossa mukana, tietenkin. Ja mikä säkä, aivan samaa oranssia löytyi punaisten taakse tungettuna. Jiihaa, kerrankin onnisti!

Samalla reissulla löytyi myös Aholaidan loppuunmyynnistä 1,2kg Samosta, Butterflytä ja Tenneseetä. Ensi kesää jo ajattelen... ainakin niin uskottelin itselleni, kun niitä keriä sieltä kahmin. Onhan se mukavaa, että lankaa riittää.

Päivän kruunasi (puolethan perjantaista on vasta kulunut ) postilaatikossa odottava Suuri Käsityö-lehti, joka pikaisesti selattuna näytti aika mielenkiintoiselta.

Nauttikaapa kauniista syyssäästä ja muutenkin leppoisaa viikonloppua kaikille!