103907.jpg

Aamupäivällä oli sen verran viileämpää, että päätin aloittaa jokaviikkoisen nurmikonleikkuun. Se ei ole mikään pikkujobi, vanhalla ei-itsevetävällä sähköleikkurilla ja pihan ollessa melko suuri, aikaa saa kulumaan viisikin tuntia. Toki taukoja täytyy pitää, mutta kyllä se sileä nurmikenttä sitten palkitsee ihanuudellaan.

Ennen työhön ryhtymistä kuvailin hiukan, yllä aivan ihanainen kastehelmi:)

103909.jpg

Mansikka kukkii upeasti, täytyykin kohta alkaa askarrella linnupelättejä, sillä rastaita tuntuu olevan tosi paljon.

103910.jpg

Pääskysiäkin on edellisvuosia enemmän, talon kumpaankin päätyyn on rakennettu sievät pienet savimajat.

103911.jpg

Juhannukseen on vielä reilu viikko aikaa ja juhannusruusu onkin ajoittanut nuppuvaiheen juuri oikeaan aikaan.

103908.jpg

Tuossa rannassa kasvaa erikoinen mänty, jota en olemattomilla kasvitiedoillani tunnista, mutta käpy on aika veikeä.

Neulomuksia ei tällä kertaa, mutta siinä muun puuhan ohella ne valmistunevat. Ja vain kesällä voi käydä niinkuin minulle tänään; valvoskelin lasten polskimista ja vedin tuolini aivan vedenrajaan. Niinhän siinä kävi, että itsekeritty lankakerä pomppasi järveen...no, täytyy kuivatella sitä, sillä märän villan neulominen ei oikein tunnu kivalta. Kuopuksella tosin oli hauskaa, äidin lankakerähän tahtoi myös uimaan:)