Viikonlopun lämpöaalto lienee muisto vain, sillä niin viileästi tuolla ulkona pohjoistuuli puhaltelee. Liekö vilunväristyksiin osansa alkavalla flunssalla, mutta t-paidalla ei enää tarkene;)

Neulominen on täälläpäin ollut ihan jäissä, jonkinsortin syysväsymys on vienyt mehut mammasta ja toisaalta pihan talvikuntoon laitto ajaa kyllä neulomisen edelle.

Reilu tunnin mittainen voimistelutuokio tuli vietettyä merinosilkin kanssa ja tuloksena ihanan kiiltelevä "pallo".

198152.jpg

Sopivaa puikkokokoa tälle langalle olen mietiskellyt ja aikani blogeja kierrellessä tulin siihen tulokseen, että 3mm taitaa olla aika passeli koko. Huiviksi tämä ihanuus muotoutuu, kunhan muut puikoilla olijat saadaan alta pois.

198150.jpg

Vironvilla-huivi etenee hissukseen ja lankahan on mitä mainiointa käsien hoitajaa:)

198153.jpg

Suomalaisen kirjakaupan alesta nappasin vihdoin tuon Sukkasillaan-kirjan. Vielä en kerennyt siihen syventyä, mutta esikoinen sen jo selasi ja totesi hyödylliseksi. Novita lähetti pipo-ohjeesta palkinnot ja pipojahan näistäkin taitaa tulla.

Koleus on myös merkki siitä, että kiltisti odotellut Rogue on saatava pian valmiiksi. Hihat ovat puolivälissä ja sen jälkeen on vielä selvittävä hupusta...puhumattakaan saumoista ja vetoketjun säätämisestä.