Kokeilin minäkin karamelliyhdistelmää.

                                27625.jpg

Ei vain ole tuo kirjoneulepuoli niin hanskassa, että tulisi onnistunutta jälkeä. Nyt tuli niin tiukat tumput, että vaikka tein aikuisten silmukkamäärällä, niin lapanen on tiukka  10 v. esikoiselle. Keskimmäiselle tytölle koko olisi ollut passeli, mutta esikoinen ei luovu lapasistaan, vaikka vähän kiristääkin. On muuten ihmeellistä, että lapset kuolaavat noiden värien perään ja aikuiset kilvan parjaavat ;)

Juuri hain postilaatikosta uuden Suuri Käsityö-lehden ja se oli kyllä melko turha, kauniita juttuja oli ehkä vain tähtineule-jutut. Ja niitäkään en varmaan tällä kirjoneulekokemuksella ala väsäämään.

Aikaisemmin tällä viikolla ilmestynyt Moda oli kyllä parempi, varsinkin lasten neuleiden osalta. Ja eniten odottamani Novita-lehti tuleekin sitten varmaan ensi viikolla, huomennahan ei posti kulje.

Eilen hankin ensimmäistä kertaa Pirtin Kehräämön hahtuvalankaa ja Pirkanmaan Kotityön Pirkka-lankaa.Aivan mukavia uusia tuttavuuksia, mutta ihmetyttää yksi asia. Hankkiessani esim. Jämsän huopatehtaalta aivan vastaavia villalankoja, jotka ovat siellä myynnissä ilman vyötteitä, siis "nimettömiä", niin niillä hinta on aivan eri. Ero kilohinnassa on n. 40 euroa. Mistähän se johtuu? Tuoko tuo nimi langalle lisää hintaa, vaikka silminnähden langat ovat aivan samanlaatuisia.

Alkavan päivän pelasti postissa saapumut kirje. Lapset saavat maaliskuun loppuun asti ns. susikyydin taksilla koululle aamuisin, kun on vielä pimeää. Huh, kyllä helpotti äidin mieltä. Uudenvuoden yönä ammuimmekin tuplamäärän raketteja, lasten mielestä sillä keinolla voisi saada sudet käpälämäkeen :)